Korkeakoulusarja siirretään syksylle

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus on päättänyt Korona-epidemian takia peruuttaa kaikki kokoontumiset ja ottelutapahtumat toistaiseksi. Linjaus perustuu Suomen hallituksen, THL:n ja Olympiakomitean päätöksiin. Peruutetut tapahtumat, sarjat ja ottelut pyritään toteuttamaan myöhemmin.

Korkeakoulusarja on ollut alkuvuoden aikana ainoa käynnissä oleva SAJL:n kilpasarja. Otteluita on ehditty pelaamaan kahden kierroksen verran, ja kilpailutapahtumat ovat osoittautuneet suosituiksi jenkkifutiskarnevaaleiksi. Kevään osalta sarja keskeytetään välittömästi. Korkeakoulukomitea pyrkii etsimään sarjan lopuille otteluille suotuisat ajankohdat syksyltä. Muutoksista tiedotetaan heti kun tarvittavat päätökset ovat valmiina.

Amerikkalaisen jalkapallon liittohallitus kokoontuu tästä eteenpäin viikoittain arvioimaan koronatilanteen kehittymistä. Toivomme, että kaikki osapuolet amerikkalaisen jalkapallon yhteisössä noudattavat THK:n antamia ohjeita koronaviruksen torjunnassa.

Lisätietoja koronaviruksesta