Korkeakoulusarjan tulokas Mahti Cocks avaa kautensa lauantaina

Kevään lähestymisen varma merkki jenkkifutispiireissä on Korkeakoulusarjan käynnistyminen. Tänä vuonna sarja potkaistaan liikkeelle Tampereella.

Korkeakoulusarjan avausottelussa tulevana lauantaina kohtaavat Tampere Mahti Cocks ja Wasa Dogs. Tamperelaisten päävalmentaja Henri Toiminen kertoo joukkueensa tavoitteena olevan mestaruus. Toiminen odottaa tulevaa lauantaita malttamattomana:

– Tämä valmennusprojekti on ollut minulle mielenkiintoinen kokemus nyt jo. Odotan innolla pelien alkamista ja näkemistä, mitä olemme saaneet aikaseksi joukkueen kanssa. Kasassa on joukkue, joka on täynnä voimaa, taitoa ja kokemusta.

Valmentajana Toiminen on uuden äärellä. Rosteriin kerätty kokemus on kuitenkin auttanut häntä palapelin rakentamisessa:

– Olen itse pääsääntöisesti ollut valmentajaurallani toistaiseksi vain U-17 joukkueen päävalmentajana joten aikuisten miesten valmentaminen ollut uudenlainen kokemus minulle. Valmentamista on helpottanut suuresti se, että suurin osa joukkueen pelaajista ovat aktiivisia harrastajia, joilla on perusasiat kunnossa ja pääsevät treenaamaan meidän omien reenien ulkopuolella omissa seuroissaan. Näin olemme päässeet enemmän keskittymään pelillisiin asioihin.

Korkeakoulusarjan pelit pelataan poikkeuksellisesti sisätiloissa normaalia huomattavasti pienemmällä kentällä. Miten tämä vaikuttaa harjoitteluun?

– Syksyn reenit alkoivat Hervannan tekonurmikentällä kosteissa ja pimeissä olosuhteissa. Mutta se ei menoa haitannut! Talven tultua olemme onneksi päässeet sateensuojaan TAMK:in liikuntasaliin. Onneksemme sali on melko tilava, mutta ei se kuitenkaan aja aivan samaa asiaa kuin tekonurmikenttä. Salin tilavuudesta huolimatta, seinä tulee vastaan aika nopeasti ja lattia on kova ja liukas. Toki onhan meillä edessä pari peliä, jotka tulemme pelaamaan liikuntasalissa, joten onpahan ainakin tullut totuttua kovaan pintaan.

Toiminen kannustaa seuraamaan joukkueessaan mm. Ere Viitasta, Jere Lyytikkää, Markus Korpelaa sekä Kalle Tannista.

 

Mahti Cocks, alustava rosteri

 # Etunimi Sukunimi Pelipaikat Syntymäv. Pelivuodet Pituus Paino
11 Matti Liski WR 1993 8 187 90
13 Daniel Tolonen QB/ WR 1998 5 191 103
20 Joonas Kaleva DB 1998 11 179 80
22 Tuomas Mäkinen RB/ LB 1996 4 186 93
24 Jere Lyytikkä RB 1998 3 166 75
42 Aleksi Siirtola DB/ LB 1997 5 178 95
44 Markus Korpela LB/ RB 1998 10 177 90
51 Konsta Matikainen OL/ DL 1999 7 179 105
52 Mika Mäkelä LB/RB 1990 11 180 125
54 Oliver Kanto OL 1995 7 183 120
55 Ere Viitanen OL/DL 1996 6 200 125
65 Vili Kujanpää OL 1997 8 190 100
81 Samuel Vainio-Mattila WR 1999 0 195 80
82 Jesse Aalto WR/DB 1997 6 170 90
84 Alvari Einola WR/ DB 1996 2 185 82
85 Aku Aaltonen TE/ WR 1998 0 203 100
90 Kalle Tanninen DL/TE 1998 9 191 106
91 Samuli Kallio DL/ OL 1991 0 191 110

 

Tampere Mahti Cocks – Wasa Dogs pelataan lauantaina 22. helmikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kickoff 19.45.

Katso muut ottelut:  sarjaohjelma