Itsevarma hallitseva mestari on valmis: UTU Beaver Hunters avaa kautensa lauantaina

Turun yliopiston college-joukkue UTU Beaver Hunters on osoittanut historiansa aikana, että joukkue kuuluu aina mestarisuosikkeihin. Tänä vuonna hallitsevan mestarin kauden aloitukseen sisältyy annos mystiikkaa, sillä hallitseva mestari aloittaa viimeisenä joukkueen kautensa. Muun muassa Turkuun lauantaina matkustava Aalto Predators pelaa puolestaan jo kolmannen ottelunsa.

Kuten monelle muullakin joukkueella myös UTU:n miehistö on viime kaudesta nuoristunut, mutta joukkueen edustajan Simo Lagerspetzin vastauksista huokuu itsevarmuus. Beaver Hunters on voittanut viimeisen kuuden kauden aikana mestaruuden viisi kertaa, ja ainoastaan vuonna 2016 mestaruus ei kulkeutunut utulaisten vitriiniin. Tuolloin nimittäin mestaruuden vei lauantainen vastus Predators.

Miten Beaver Huntersin rekrytointi, harjoitukset ja valmistautuminen
kauteen ovat sujuneet?

Beaver Hunters on valmistautunut kauteen olosuhteisiin nähden hyvin. Kenttävuorot ja harjoitusajat ovat aiheuttaneet pientä päänvaivaa, mutta olemme saaneet tukea uutta nousua tekevältä Turku Trojansilta. Beaver Hunters käy läpi pientä nuorennusleikkausta ja olemmekin saaneet paljon lupaavia uusia pelaajia riveihimme paikkaamaan luonnollista poistumaa. Jatkamme myös yhteistyötä Åbo Akademin kanssa, joten pelaajamateriaali voi kuvailla sanalla laaja.

Mikä on Beaver Huntersin vahvuus?

Beaver Huntersin vahvuutena ovat aiempien kausien tapaan taktinen osaaminen ja rautainen puolustus.

Kuvaile muutamalla lauseella Beaver Huntersin hyökkäystä.

Dynaaminen juoksu- ja heittohyökkäystä yhdistelevä kone, joka jauhaa vastustajan puolustuksen palasiksi.

Entä minkälainen on Beaver Huntersin puolustus?

Liigan paras.

Nosta esiin viisi avainpelaajaa, joilta voidaan odottaa onnistumisia kauden otteluissa.

 Jonas Hjort – Loistava hyökkäyspään linjamies, jolta voi odottaa tehokkaita blokkeja ja lukuisia pannukakkuja.
Kimmo Kaakinen – Rookie-tukimies. Hyvällä tahdila kehittynyt pelaaja, jolta voi odottaa kovia taklauksia aloituslinjan takana.
Antero Kivinen – Turku Troijansissa meritoitunut puolustuksen linjamies. Varmasti liigan kovimpia pelaajia.
Ove Ekholm – Ove osoitti viimekaudella vaarallisuutensa laitahyökkääjänä ja nälkä maalien tekemiseen on edelleen kova.
Simo Åkerberg – Kokenut ja kova tukimies, joka oli puolustuksemme tärkeimpiä paloja viime kaudelle ja miehen rooli joukkoeessa on vain kasvanut.

Mitä huhut kertovat muista joukkueista?

Vaasa on huhujen mukaan rekrytoinut laadukkaan poppoon riveihinsä ja odotammekin innolla kovaa vastusta lopputurnaukseen. TUAS on jatkanut hyvää kehitystyötä ja odotammekin tiukkaa vastusta tulevaan koitokseen. Tulosten puolesta Lappeenranta vaikuttaa erittäin vaaralliselta vastustajalta ja heidän voittaaksemme täytyy joukkoeen onnistua valmistautumisessa erittäin hyvin. Harmillisesti viime vuoden finalisti Tampere luopui sarjasta ennen kauden alkua ja menestyvän joukkoeen puuttiminen tietysti syö hieman jännitystä sarjasta.

Kohtaatte lauantaina avausottelussanne Aalto Predatorsin. Minkälaista ottelua odotat?

Aalto on aina ollut tiukka vastus ja aikaisempia vuosia heittopainoitteisempi hyökkäys tuottaa varmasti haasteita. Aallolla on myös etunaan jo kaksi pelattua sarjapeliä, kun taas osa meidän pelaajistamme ei ole varsinaista peliä koskaan pelannut. Oletan, että Aalto aloittaa pelin kovaa ja meidän on oltava todella valmiina heti alkuminuuteista lähtien.

Ennustan pelistä tasaista vääntöä, jonka voitamme viimeisen neljänneksen pisteillä 20-14.​

 

5. peliviikko 17.03.2017
Lauantai 17.03. kello 19.00 Poropuiston halli, Turku
UTU Beaver Hunters  –  Aalto Predators

Sarjataulukko:

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Wildmen 2 2 0 98 24 74 4
Wasa Dogs 3 2 1 99 56 43 4
TUAS Tornadoes 2 1 1 58 38 20 2
Aalto Predators 2 1 1 20 65 -45 2
UTU Beaver Hunters 0 0 0 0 0 0 0
Renegades 1 0 1 24 31 -7 0
Xamk Hawks 1 0 1 12 49 -37 0
NDU Black Knights 1 0 1 12 60 -48 0